Kampaajat


Diana Hemming- Parturi-Kampaaja

Pidän siitä, että työssäni näkee heti käden jälkeni ja samalla saan piristää ihmisten päivää. Palvelen asiakkaita iloisin mielin vauvasta vaariin. Teen mielelläni erinlaisia värjäyksiä,leikkauksia sekä kiharakäsittelyitä. Lopputuloksen viimeistelee ripsien ja kulmien värjäys, joita teen myös. Opastan asiakkaita toimimaan kotona oikein, jotta hiukset pysyisivät mahdollisimman pitkään kauniina. Haluan, että hiuksia on helppo ja kiva laittaa myös kotona.

Varaa aikasi minulle ja istahda penkkiin, niin katsotaan mikä sinulle ja hiuksillesi toimii parhaiten!

Puhelimitse:  050 4131404

Misca Varila – Parturi & Kampaajamestari

Olen valmistunut Espoosta parturi−kampaaja-linjalta vuonna 1996 ja vuonna 2005 valmistuin kampaajamestariksi. Koen, että hyvä kampaaja haluaa kehittyä ja pysyä ajan hermoilla. Olen käynyt hakemassa inspiraatiota ja vahvistamassa ammattitaitoani koulutuksissa eri puolilla Eurooppaa ja messuilla mm. Lontoossa ja Pariisissa. Urani aikana olen kouluttanut useita oppisopimusoppilaita ja parturi-kampaamo Romassa on joka vuosi työharjoittelijoita. Parturi-kampaamo Roma siirtyi omistukseeni marraskuussa 2006. Vuosien kokemus suuressa parturi-kampaamossa ennen omaa yritystä oli antoisaa ja opetti paljon. Tänä päivänä nautin työskentelystä pienemmässä tiimissä ihanien kollegoiden kanssa.

Olen onnekas, että saan työskennellä alalla, jota rakastan. Nautin eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Haluan ottaa asiakkaan vastaan yksilönä ja huomioida jokaisen tarpeet ja toiveet. Pienen pojan äitinä olen luonteva myös lasten hiuksia leikatessa. Minulle on tärkeää, että lopputulos tukee asiakkaan persoonallisuutta. Haluan toteuttaa kampauksia, joita asiakkaan on helppo laittaa myös kotona. Voisi kai sanoa, että leikkaaminen on intohimoni ja värjääminen luontoni. Juhlakampauksien tekeminen piristää kampaajankin päivää ja permanentin lopputulos on aina antoisa nähdä. Intialaisia päähierontoja tehdessä lataudun ja rentoudun itsekin.


Puhelimitse:  050 4131404


Jätä kommentti